27.3.2025 Kuopiossa inventaari sunnuntaina 30.3.
Kuopion liike on sunnuntaina 30. maaliskuuta kiinni inventaarin takia.
Suosittelemme käymään lauantaina ostoksilla. Tai sitten seuraavalla viikolla tiistaista eteenpäin, jolloin ollaan taas normaalisti auki.
25.3.2025 Paytrailissa huoltokatko 26.3. aamuyöllä
Paytrailissa on huoltokatko tulevana yönä kello 00-04 välillä, joten tuona aikana tilauksia ei pysty maksamaan.
Pahoittelemme tilannetta ja suosittelemme tekemään ostoksia tänään ennen puolta yötä ja huomenna vasta aamuneljän jälkeen.
29.1.2025 USA:n sarjakuvatoimituksissa häiriöitä
Merkittävä USA:lainen sarjakuvalevitysyhtiö Diamond Comic Distributors, Inc. on 14.1. ilmoittanut ryhtyneensä sikäläiseen "Chapter 11" -prosessiin eli eräänlaiseen yrityssaneeraukseen. Yhtiö on siis ajautunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ja koittaa järjestellä velkojaan esimerkiksi yrityskauppojen avulla.
Meille tämä valitettavasti näkyy sarjakuvatoimitusten epävarmuutena, vaikka tarkoitus onkin, että tämän prosessin aikana firman toiminnot jatkuisivat mahdollisimman normaaleina. Osa kustantajista myös on siirtynyt tai saattaa siirtyä käyttämään muita jakeluyrityksiä, joka on jo nyt aiheuttanut pahoja viivästyksiä tuotteiden ilmestymisessä myyntiin.
Valitettavasti esimerkiksi Yen Pressin uutuusmangaa, jota olemme tilanneet normaaliin tapaan saapuvaksi lokakuussa tai myöhemmin viime syksynä, on jäänyt tulematta. Yenillä on oma jakeluyritys USA:n markkinoille ja kansainvälinen levitys on tapahtunut Diamondin kautta, joka selittää sen, että syksyn uutuuksia on ilmestynyt normaalisti myyntiin sikäläisissä kaupoissa, mutta ei ole saatu meille Fantasiapeleihin.
Meillä on toinenkin vakituinen sarjakuvatoimittaja Yhdysvalloissa ja tarpeen mukaan otamme käyttöön lisää, mutta kuukausien mittaisen ja aluksi meille syiltään epäselvän katkon purkaminen valitettavasti ottaa aikansa. Tästä ei kuitenkaan pidä päätellä, että kaikki sarjakuvauutuudet viivästyvät kuukausitolkulla. Ongelmallisin tilanne on juuri niiden esimerkiksi Yen Pressin tuotteiden kanssa, jotka olemme jo aikaa sitten tilanneet, mutta ovat jääneet tämän jakelufirman ongelmatilanteen takia jumiin.
Olemme pahoillamme tilanteesta ja kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä!
17.1.2025 Desucon Frostbite 25.-26.1.
Fantasiapelit on paikalla Desucon Frostbitessa la-su 25.-26. tammikuuta. Nyt voit tehdä noutotilauksia varastosta löytyvistä tuotteista noudettavaksi osastoltamme.
Frostbiten noutokori on avoinna torstain 23.1. loppuun saakka.
Tervetuloa myös ilman tilausta!
7.1.2025 Inventaari 14.1. tiistaina
Päivitys 14.1. kello 17: Helsingin liikekin avaa keskiviikkoaamuna normaalisti.
Tiistaina 14. tammikuuta alkaa inventaari kaikissa muissa toimipisteissämme paitsi Kuopiossa ja Oulussa.
Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Tampere, Turku sekä postimyynti ja tukkuvarasto inventoivat tiistaina koko päivän eli nämä myymälät ovat kiinni ja postipaketteja ei tehdä. Verkkokauppaostoksia voi kyllä tehdä, mutta hyllysaldot ovat aamusta nollassa, eli mitään ei näytä olevan heti saatavilla. Tilanne korjaantuu siitä päivän ja seuraavankin mittaan työn edetessä.
Keskiviikkona 15.1. muut liikkeet avaavat normaalisti aamulla, mutta Helsingissä tavaran laskeminen saattaa jatkua vielä jonkin aikaa. Liike avataan viimeistään iltapäivällä mahdollisimman varhain. Varastolla jatketaan inventaaria koko päivä, mutta postimyynti palailee jo pakettien tekoon.
Inventaarin takia noutotilaukset saattavat myös viivästyä kyseisellä viikolla.
Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa asiakkaillemme! Ja vielä muistutuksena: Kuopio ja Oulu ovat auki normaalisti.
16.12.2024 Viimeiset joululahjojen postitilaukset keskiviikkona
Muistathan tehdä joululahjoiksi tarkoitetut nouto- ja postitilaukset viimeistään 18. päivä keskiviikkona.
Myymälöistä löytyy toki kaikenlaista kivaa myös. Tarkista joulun aukioloajat yläpalkin 'yhteystiedot'-valikosta.
Lahjakortin voit tilata netistä koska tahansa. PDF tulee osoitteeseesi mailitse samantien. Klikkaa tästä: lahjakorttikauppa.
11.12.2024 Returnal -julkaisutilaisuus Helsingissä 12.12.
Housemarquen Art of Returnal -taidekirjan ja Returnal: Fall of Asteria -sarjakuvan julkaisu-, signeeraus- ja valokuvaustapahtuma järjestetään torstaina kello 16-18 Helsingin myymälässä.
Tapahtumassa Art of Returnal -taidekirjan ostaville T-paita kaupan päälle (*
Tervetuloa!
*) taidekirjoja on julkaisuun varattuna 10 kappaletta ja sarjakuvalähetys on valitettavasti edelleen matkalla USA:sta, joten sitä ei voi vielä lunastaa itselleen
22.11.2024 Joulu
Joulun ja vuodenvaihteen poikkeavat aukioloajat on nyt julkaistu. Voit tarkistaa oman liikkeesi ajat 'yhteystiedot'-valikosta tai klikkaamalla tästä alta.
Helsinki - Joensuu - Jyväskylä - Kuopio - Oulu - Tampere - Turku
26.10.2024 Pyhäinpäivä lauantaina 2. marraskuuta
Lauantaina 2.11. liikkeemme ovat auki seuraavasti:
Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Tampere ja Turku ovat avoinna normaalisti.
Helsinki on auki 12-18.
Kuopio on kiinni sekä lauantain että 3.11. sunnuntain.
25.10.2024 Turku muuttaa 28.-31.10.
Turun liike on lokakuun viimeisellä viikolla ma-to kiinni muuton vuoksi.
Perjantaina 1.11. avataan uudessa osoitteessa: Yliopistonkatu 26.
Samalla aukioloajat muuttuvat ja olemme marraskuusta alkaen Turussa auki myös sunnuntaisin.
10.10.2024 Helsingin Kirjamessut 24.-27.10.
Helsingin Kirjamessut tapahtuu Messukeskuksessa lokakuun 24.-27. ja Fantasiapelit on mukana kuten tavallista.
Nyt voit halutessasi tehdä noutotilauksen osastollemme (6p10) Helsingin hyllyistä löytyvistä tuotteista. Messukori on auki 23.10. keskiviikon loppuun saakka.
Helsingin myymälä on auki joka päivä, jos kerkeät messuilta piipahtaa keskustaan. Yhteystiedot ja aukioloajat tästä: Fantasiapelit Helsinki.
Tervetuloa myös ilman ennakkotilausta!
8.10.2024 Katkos verkkokaupassa torstaiaamuna 10.10.
Torstaina 10. lokakuuta noin 9-10 aamulla verkkokauppamme ja sähköpostimme ovat pois käytöstä huoltotöiden takia. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa harmia!
Thursday October 10th at approximately 9-10am our web store and emails are down for service. Our apologies for the inconvenience!
LIIKKEET
|
TILAAMISESTA |
INFO |